Tampereen Ratikan pidempien vaunujen tilaamisesta aloitetaan neuvottelut

Tampereen kaupunginhallitus on 10.6.2024 kokouksessaan päättänyt lainatakauksen myöntämisestä Tampereen Raitiotie Oy:lle siten, että yhtiö voi käynnistää neuvottelut maksimissaan yhdentoista nykyisen raitiovaunun pidentämisestä. Vaunun lisämoduulien hankkiminen on vaunutilauksen optio. Raitiovaunujen pidennyksellä pyritään turvaamaan Ratikan palvelutaso ja vastaamaan kovaan kysyntään.

Havainnekuva Tampereen Ratikan nykyisestä vaunusta ja pidemmästä, 47-metrisestä vaunusta.
Havainnekuva Tampereen Ratikan nykyisestä vaunusta ja pidemmästä, 47-metrisestä vaunusta, jossa on 10-metrinen lisämoduuli.

Tampereen Raitiotie Oy aloittaa neuvottelut vaunuvalmistaja Škoda Transtechin kanssa Tampereen Ratikan lisämoduulien tilaamisesta. Tampereen raitiovaunukaluston hankinnassa on varauduttu optiolla myös 47-​metrisen vaunukaluston tilaamiseen. Optiossa nykyiseen vaunuun lisättäisiin yksi noin 10-​metrinen lisämoduuli. Tavoitteena on, että pidennetyt vaunut aloittaisivat liikenteessä vuonna 2027.

Tampereen Ratikan matkustajamäärät ovat osoittautuneet ennustettua suuremmiksi. Vappuaattona ylitettiin jo 65000 matkan rajapyykki,​ kun vuonna 2016 arvioitiin,​ että vasta vuonna 2025, – osan 2 avaamisen jälkeen -​ päivittäisiä matkoja tehtäisiin 55000 kappaletta. Erityisesti linjalla 3 (Hervanta–Santalahti) vaunut ovat ruuhkautuneet.

Vaunupidennyksen myötä vaunun matkustajakapasiteetti kasvaisi yli 30 prosenttia 264 henkilöstä 345 henkilöön. Suuremman matkustajakapasiteetin ansiosta Ratikka voisi liikennöidä koko linjastolla optimaalisella 7,5 minuutin vuorovälillä. Vuoroväliä on tihennetty kuuteen minuuttiin linjalla 3 iltapäivän ruuhka-aikojen liikenteen helpottamiseksi. Vuorovälin tihentäminen on edellyttänyt lisäkalustoa linjalle, minkä vuoksi linjan liikennöimiskustannukset ovat lisääntyneet. Ratikan tiheämpi vuoroväli on edellyttänyt myös bussien liityntäliikenteeltä tiheämpää vuoroväliä aiheuttaen siten suurempia kustannuksia myös bussiliikenteeseen. Liikennevaloetuisuuksin varustettu Ratikkaliikenne vaikuttaa tiheämmin liikennöivänä myös enemmän muuhun liikennejärjestelmään.

– Koko liikennejärjestelmän sujuvuuden ja joukkoliikenteen matkustajapalvelun näkökulmasta on järkevää,​ että Ratikkalinjoilla on sama vuoroväli. Kaluston pidentämisen ansiosta Tampereen Ratikkalinjastoa voitaisiin liikennöidä 7,​5 minuutin vuorovälillä,​ mikä säästäisi joukkoliikenteen liikennöimiskustannuksia vuositasolla noin 4 miljoonaa euroa, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö selventää.

Vaunujen pidentäminen maksaa arviolta yhteensä 15–25 M€ riippuen pidennettävien vaunujen määrästä. Neuvottelut pidennysprojektista aloitetaan jo ennen Pirkkala–​Linnainmaa -​raitiotien rakentamista koskevan päätöksen tekemistä,​ sillä pidentäminen on liikennöinnin kannalta järkevää myös nykyisellä raitotieverkolla. Tavoitteena on, että pitkiä,​ 47-​metrisiä,​ vaunuja olisi 2030-​luvun alkupuolella 19 kappaletta yhteensä 34 vaunusta.

Tampereen raitiotieverkko on nykyisellään valmiiksi mitoitettu 47-​metriselle vaunulle. Pidempien vaunujen myötä merkittävin nykyiseen verkkoon tehtävä muutos pitäisi tehdä Koskipuiston pysäkille,​ joka on rakennettu tilanpuutteen vuoksi 37-​metriselle vaunulle. Pysäkille tehtäisiin tarvittavat muutokset vuoteen 2027 mennessä.

Lisätiedot:

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 334 5798
pekka.sirvio@tampereenraitiotie.fi

Lue myös: