Tampereen Ratikan koeajot Santalahden ja Lentävänniemen välillä Näsisaaressa onnistuivat suunnitellusti

Tampereen Ratikan viimeiset raitiotiejärjestelmää testaavat koeajot Santalahden ja Lentävänniemen välillä valmistuivat suunnitelmien mukaan sunnuntaina 24.11. Raitiotieallianssin tekemät radan ja sen järjestelmien testit onnistuivat odotetusti, ja koeajojen myötä koko uusi rataosuus on valmis liikennöitäväksi. Tampereen Ratikan kuljettajat pääsevät harjoittelemaan ajamista uudella osuudella loppuvuoden aikana.  Koeajorupeama päättyy liikennöinnin alkamiseen tiistaina 7. tammikuuta.

Raitiotiejärjestelmän koeajojen myötä koko toinen vaihe Tampereen raitiotien rakentamisesta on valmis, ja liikennöinti voidaan aloittaa suunnitellusti 7. tammikuuta. Historiallinen projekti on päättymässä tähän vuoteen. 

– Allianssimalli on tässä hankkeessa osoittanut vahvuutensa. Viimeisenkin osuuden koeajot sujuivat suunnitellusti, ja koeajotiimimme onnistui jälleen hienosti. Tästä on hyvä jatkaa kohti liikennöinnin koeajoja. Järjestämme liikennöinnin aloituksen kunniaksi Lentävänniemen Ratikkajuhlan lauantaina 4. tammikuuta, jolloin on myös ensimmäinen mahdollisuus päästä Ratikan kyytiin Santalahden ja Lentävänniemen välille. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö toivottaa. 

Raitiotieallianssin rakentamistyöt tulivat kokonaisuudessaan valmiiksi viikolla 47 kun Näsisaaren alueen viimeiset kohteet valmistuivat ja ne luovutettiin tilaajan eli Tampereen Raitiotie Oy:n hallintaan.

– Koeajoissa huipentuu se yhteistyö, joka on Raitiotieallianssin eri osapuolten kesken toiminut erinomaisesti koko hankkeen ajan. Olen erittäin ylpeä Raitiotieallianssin tekemästä työstä ja satojen raitiotien suunnittelijoiden, rakentajien sekä koejoissa mukana olleiden ammattilaisten panoksesta, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Timo Kuusela kiittää.

Raitiotieallianssi on testannut radan ja kaikki sen järjestelmät

Koeajetun rataosuuden pituus on vajaa kaksi kilometriä, ja raitiotie kulkee siinä pääosin omalla väylällään Santalahdesta Näsisaaren kautta Hiedanrantaan. Raitiotieallianssin tekemät testit sekä hitailla nopeuksilla että liikennöintinopeuden mukaisesti päättyivät sunnuntaina iltapäivällä. Testien kohteena olivat ratarakenteiden lisäksi erilaiset tekniset järjestelmät.

– Koeajoimme osuuden sekä yhdellä että kahdella vaunulla. Kaikki ajosuunnat, raiteet, sähkörata sekä liikennevalot on käyty läpi, joten Näsisaarenkin rata ja tekniset järjestelmät on todennettu toimiviksi, koeajokoordinaattori Petra Brunnila Raitiotieallianssista toteaa.

Koeajoissa testattiin etenkin sähköradan sekä liikennevalojen toimintaa. Lisäksi tarkasteltiin vaunujen käyttäytymistä ja virroittimien liikkeen vaikutusta sähköradan kannatinrakenteisiin maksiminopeudella, joka Näsisaaren osuudella on 60 kilometriä tunnissa. Myös näiltä osin kaikki sujui suunnitellusti.

– Vaunut ja raitiotie on nyt testattu ja todennettu joka osa-alueelta yhteensopiviksi eli koeajot onnistuivat kaikilta osin erinomaisesti. Erityinen kiitos kuuluu koeajotiimillemme, joka on vienyt läpi kaikkiaan yhdeksän eri koeajokokonaisuutta hankkeen aikana. Niiden onnistuminen on edellyttänyt radan eri osien, teknisten järjestelmien ja koko koeajotiimin saumatonta yhteispeliä, Brunnila tiivistää.   

Seuraavaksi vuorossa liikennöinnin koeajot

Tampereen Ratikan kuljettajat tulevat harjoittelemaan uudella rataosuudella ajamista viikoilla 50 ja 51 maanantaista lauantaihin klo 7–12. Matkustajia ei oteta kyytiin vielä liikennöinnin koeajojen aikana.

– Koeajoissa kuljettajat pääsevät tutustumaan uuteen rataosuuteen, ja samalla testaamme ajoaikoja. Uuden osuuden liikennöinnin aloitus on jälleen hieno virstanpylväs kuljettajillemme ja koko liikennöinnin henkilöstölle, Tampereen Ratikan operatiivinen päällikkö Vesa Rauhala VR:ltä kertoo.

Liikennöinnin koeajot tehdään normaalisti muun liikenteen joukossa, eli tällöin noudatetaan raitiotiealueen liikennesääntöjä ja valo-opasteita.

– Ennen uuden liikenteen alkamista on hyvä hetki opetella tai kerrata Ratikkakaupungin liikennesäännöt Tampereen Ratikan verkkosivuilta, Tampereen Ratikan liikennepäällikkö Antti Haukka muistuttaa.

Tampereen Ratikan liikenneturvallisuussivu on osoitteessa: www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus

Lisätietoja:

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 3345798
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Timo Kuusela
Projektipäällikkö
Raitiotieallianssi
puh. 040 8664 796
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi

Petra Brunnila
Projekti-insinööri, koeajokoordinaattori
Raitiotieallianssi
puh. 040 8630 571
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi

Antti Haukka
Liikennepäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 180 7096
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Lue myös: