Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-osuuden Ratikkapysäkit saivat nimet
Tampereen ja Pirkkalan yhdyskuntalautakunnat ovat päättäneet 11.6.2024 kokouksissaan suunnitteilla olevan Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien pysäkkien nimet. Pysäkkien nimiin pyydettiin mielipiteitä myös kuntalaisilta Tampereen Ratikan sivuilla 24.5.–3.6.2024 avoinna olleella pysäkkinimikyselyllä. Kyselyyn saatiin 2447 vastausta.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi suunnittelee parhaillaan uutta raitiotietä Tampereen Sorin aukion pysäkiltä Hatanpään, Härmälän ja Partolan kautta Pirkkalan Suuppaan ja Taysin alueelta Kaupin kampuksen pysäkiltä Linnainmaalle. Uudelle raitiotiereitille on suunniteltu 15 uutta Ratikkapysäkkiä, joille on nyt päätetty nimet sekä Tampereen että Pirkkalan yhdyskuntalautakunnissa.
Tampereella pysäkkinimivaihtoehdoista teki alun perin esityksen kadunnimitoimikunta ja Pirkkalassa viranhaltijat. Myös joukkoliikenneviranomainen Nysse antoi kantansa pysäkkinimiin. Nyssen tavoitteena on, että nimet palvelisivat mahdollisimman hyvin joukkoliikenteen matkustajainformaation tarpeita.
Tulevien rataosuuksien käyttäjät pääsivät myös kertomaan mielipiteensä nimistä vastaamalla Tampereen Ratikan pysäkkinimikyselyyn. Kyselyssä sai nimetä suosikkinsa annetuista nimivaihtoehdoista tai esittää jotain muuta sopivaksi katsomaansa nimivaihtoehtoa. Yhdyskuntalautakunnat noudattivat nimeämisessä pääosin kyselyyn vastanneiden enemmistön näkemystä.
– Olemme todella tyytyväisiä runsaaseen vastaajamäärään. Ihmiset selvästi kokivat asian tärkeäksi ja halusivat kertoa mielipiteensä Ratikan pysäkkinimiin. Kunnat myös halusivat kunnioittaa tulevien Ratikan käyttäjien näkemystä, kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen Raitiotie Oy:stä toteaa.
Valitut pysäkkinimet perusteluineen numeroituna
Kuntalaiskyselyn prosenttimäärät ovat suluissa kunkin pysäkkinimen perässä.
Hatanpää-Härmälä:
- Viinikanlahti, (36 %). Pysäkki sijaitsee rakentuvan Viinikanlahden asuntoalueen kohdalla.
- Hatanpää (34 %). Pysäkki sijaitsee lähimpänä Hatanpään monipuolisia toimintoja, mm. Tays Hatanpäätä. Hatanpäänkadun kohdalla.
- Arboretum (52 %). Pysäkiltä on sujuvat puistomaiset kävely-yhteydet Arboretumiin. Arboretum on yleisesti tunnettu, suosittu vierailukohde.
- Rantaperkiö (95 %). Pysäkki sijaitsee Rantaperkiön kaupunginosassa.
- Härmälä (97 %). Pysäkki sijaitsee Härmälän kaupunginosassa.
- Härmälänranta (65 %). Pysäkin vieressä on Härmälänrannan uusi asuntoalue.
Pirkkala:
- Partola (97 %). Pysäkki sijaitsee Partolan kaupallisten palveluiden alueella.
- Pakkalankulma (28 %). Pysäkki sijaitsee Pakkalankulman alueella.
- Killo (60 %). Pysäkki sijaitsee Killon vanhan asuinalueen kohdalla.
- Haikka (55 %). Pysäkki sijaitsee historiallisen Haikan kohdalla.
- Pirkkala (42 %). Pirkkala on päätepysäkkinä seudullisesti Suuppaa tunnetumpi.
Linnainmaan haara:
- Niihama (75 %). Pysäkiltä on hyvät yhteydet Niihaman ulkoilualueille.
- Kaupinlaakso (51 %). Pysäkki on tulevan Kaupinlaakson kaupunginosan keskustan kohdalla.
- Pappila (84 %). Pysäkki sijaitsee Pappilan kaupunginosassa.
- Linnainmaa (97 %). Pysäkki sijaitsee Linnainmaan kaupunginosassa.
Nimeämisessä tehtiin poikkeukset yleisön mielipiteisiin nähden Tampereella pysäkkien 1. Viinikanlahti (yleisön mielipide oli Ratinanranta 40 %) ja 2. Hatanpää (yleisön mielipide oli Sarvis 44 %) sekä Pirkkalassa pysäkin 8. Pakkala (yleisön mielipide Pere 47 %) kohdalla. Pysäkkien nimeämisen periaatteena on, että nimi ei voi olla kadunnimi tai kaupallisen toimijan nimi. Pysäkkien nimien tulee kuvastaa aluetta ja sen tunnistettavuutta. Nyssen esittämänä tavoitteena oli, että nimet eivät saisi edustaa sellaisia paikannimiä tai rakennusten nimiä, joita voidaan muuttaa tai siirtää muualle. Sitä vastoin nimeämisessä olisi hyvä käyttää nykyisin käytössä olevia pysäkkien nimiä, jotta asiakkaiden olisi mahdollisimman helppo tunnistaa oman alueensa palvelu. Kuntakeskusten pysäkit on nimetty kunnan nimen mukaisesti.
Lisätietoja:
Ville-Mikael Tuominen
kehitysjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 050 343 0700
ville-mikael.tuominen (at) tampereenraitiotie.fi
Mikko Nurminen
johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue
Tampereen kaupunki
puh. 040 8012665
mikko.nurminen (at) tampere.fi
Jouni Korhonen
yhdyskuntajohtaja
Pirkkalan kunta
puh. 050 512 3981
jouni.korhonen (at) pirkkala.fi