Tampereen Ratikan taide saa jatkoa – Näsisaaren siltojen ja Pyhällönpuiston teosluonnokset valmistuneet

Näsisaaren siltojen ja Pyhällönpuiston Ratikan taiteen teosluonnokset ovat valmistuneet. Viime vuonna kohteeseen taiteilijaksi valittu Pia Männikkö toteuttaa alueen puuteollisuushistoriaa kunnioittavaa valotaidetta Näsisaaren silloille. Lentävänniemeen Pyhällönpuiston päätepysäkille tavoiteltiin yhteisöllisyyteen ja luontoyhteyteen keskittyvää teosta – taiteilijoina siellä työskentelee näihin teemoihin paneutunut kaksikko Toûa Heinonen ja Julia Kukkonen. 

Luonnos Pia Männikön Näsisaaren sillalle tulevasta Kaatuu! -teoksesta. Teos saa inspiraationsa Lielahden ja Hiedanrannan alueen puuteollisuushistoriasta.

Tampereella rakennetaan parhaillaan Ratikan toista osaa Pyynikintorilta kohti Lentävänniemeä, ja taide tulee olemaan vahvasti läsnä myös toisella osalla. Seuraavaksi Ratikan taiteen kokonaisuus täydentyy Näsisaaren silloille ja Pyhällönpuistoon suunniteltavilla teoksilla. Teosten taiteilijat etsittiin avoimella portfolihaulla vuoden 2022 aikana.

Asukkaat pääsevät osallistumaan Pyhällönpuiston teokseen

Lentävänniemessä Ratikan kääntöpaikkana toimiva Pyhällönpuisto sijaitsee metsäisessä ympäristössä kerrostalovaltaisen asuinalueen keskellä, leikkipuiston sekä ulkoilureittien läheisyydessä. Pyhällönpuiston taiteen suuntaviivoja määriteltäessä yhdessä tekeminen ja luontoyhteys nousivat keskeisiksi arvoiksi; teoksen toivottiin sulautuvan tunnelmaltaan ympäröivään luontoon ja ilahduttavan ihmisten arkea. Lisäksi taitelijahaussa toivottiin, että lähiseudun asukkaat pääsisivät osallistumaan teoksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Tavoitteiden mukaisesti Pyhällönpuistoon valmistunut luonnos korostaa luontosuhteen vaalimista, leikkiä ja osallistumista. Toteutuessaan se tuo Pyhällönpuistoon 20 pientä eliöveistosta. Teoksen toteutuksessa hyödynnetään vuorovaikutusta ympäröivän yhteisön kanssa yhteisötaiteen ja taidekasvatuksen keinoin. Elo-syyskuussa alueen asukkaat pääsevät mukaan työpajoihin piirtämään ja muotoilemaan eliöitä, joiden pohjalta taiteilijat muotoilevat toteutuvat veistokset.

– Pohdimme, mitä merkitsee kuulua laajempaan elonkehään ja, kuinka jakaa yhteistä olemassaoloa kestävästi ja välittävästi. Taiteen tekeminen on ihanaa yhdessä ja sen saavat tuntea myös teokseen osallistuvat, taiteilijat toteavat.

Tampereen Ratikka tiedottaa teokseen osallistumisen mahdollisuuksista erikseen kesällä.

Näsisaaren silloille valoteos

Ratikan reitti kulkee Santalahden Pölkkylänniemestä Näsisaarelle ja sieltä jälleen Hiedanrannan alueelle. Näsisaaren sillat yhdistävät uuden saaren rantoihin. Silloille etsittiin teosta, joka hyödyntäisi ympäröivän veden, jään tai lumen tuomia mahdollisuuksia. Taiteilijahaun lähtökohtana oli valon rooli tulevassa teoksessa.

Avoimen portfoliohaun kautta tehtävään valittiin kuvanveistäjä Pia Männikkö, jonka teoksissa korostuu monipuolinen materiaalien ja tekniikoiden käyttö myös valon sekä äänen muodoissa. Nyt valmistunut luonnos Kaatuu!-teoksesta saa inspiraationsa Lielahden ja Hiedanrannan alueen puuteollisuushistoriasta. Teos kuvaa tukkipuun liikkeitä, sen kaatamista metsässä ja tehtaaseen uiton aikaista aalloilla keinahtelua. Teoksen kolmemetriset ”valotukit” kiinnittyvät Pohjoisen Hiedansillan Näsijärven puoleiseen kylkeen ja näkyvät siitä laajalle rakentuvan Hiedanrannan ja Näsisaaren ranta-alueille.

– On ollut hienoa päästä tarttumaan Ratikka-siltojen taidehaasteeseen ja saada mahdollisuus toteuttaa teos tamperelaisten arkipäivän kulkureittien varrelle valo lähtökohtana, kertoo Männikkö.

Ratikan taide -ohjelma

Tampereen Ratikka on tuonut taiteen osaksi matkustuskokemusta. Taiteesta sen erilaisissa muodoissa pääsee nauttimaan niin vaunuissa kuin raitiotien ympäristössäkin. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen Raitiotie Oy, ja taiteen toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy. 

Tällä hetkellä Ratikan taide -ohjelmaan on osallistunut 86 taiteilijaa ja valmiita taideprojekteja on 56. Tutustu Ratikan taiteen kokonaisuuteen osoitteessa www.tampereenratikka.fi/ratikan-taide

Lisätiedot:

Laura Lehtinen
Koordinaattori
Frei Zimmer Oy
p. 050 379 3555
laura.lehtinen@freizimmer.fi

Antti Haukka
Kehitysinsinööri
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 180 7096
antti.haukka@tampereenraitiotie.fi

Teksti:
Laura Lehtinen, Frei Zimmer Oy
Sari Mäkelä, Tampereen Raitiotie Oy

Lue myös: