Monikäyttöalueella mahdut toimimaan
Siirtyessäsi vaunuun olet sen monikäyttöalueella. Siellä matkustat helpoimmin polkupyörän, rollaattorin tai vaikka isojen kantamusten kanssa. Alueen esteettömyyttä on testattu monenlaisilla apuvälineillä. Lastenvaunulla tai pyörätuolilla mahtuu kääntymään ja opasteraidat lattiassa ohjaavat oikealle paikalle. Ratikassa on paikka 12 lastenvaunulle tai 6 isolle pyörätuolille, 6 paikkaa polkupyörälle (vaunun keskimoduulissa) ja 4 paikkaa opaskoiran kanssa matkustavalle. Kaikki mainitut eivät mahdu vaunun monitoimialueelle samaan aikaan, mutta 50 neliömetrille (vapaa lattiatila) mahtuu kyllä monenlaista matkustajaa.
Taide vahvasti läsnä Ratikassa
Ratikan kuosin on suunnitellut kuosisuunnittelija Laura Gröndahl ja ikkunoissa nähdään sanataidetta kuudelta eri kirjailijalta: Kirsi Kunnakselta, Jari Mäkipäältä, Salla Simukalta, Lukas Jokilehdolta, Pekka Kytömäeltä ja Milja Niemeltä. Tekstit on kirjoitettu Emil Bertellin suunnittelemalla Hervanta-fontilla. Lue lisää Ratikan taiteesta >
Vaunuillamme on nimet
Tampereen raitiovaunut on nimetty niiden saapumispäivänä kalenterista löytyvien nimien perusteella. Osa vaunuista sai nimen sillä perusteella jo valmiiksi. Lisäksi yleisö pääsi äänestämään nimet niille vaunuille, joiden saapumispäivänä oli useampi nimivaihtoehto. Tampereen Ratikan vaunujen nimet ovat saapumisjärjestyksessä ensimmäisestä lähtien Lyyli, Valma, Saaga, Lempi, Iisakki, Visa, Helinä, Atro, Aava, Tellervo, Tuure, Kukka, Ritva, Ensio, Urho, Päiviö, Aliisa, Olga, Veera, Hilla, Martta, Pirkka, Sointu ja Sampsa.
Yleisö pääsee äänestämään TRO25- ja TRO26- vaunujen nimestä. TRO25 saapui Paavon, Paulin, Pauluksen, Paavalin ja Paul’in päivänä 25. tammikuuta ja TRO26 4. maaliskuuta Atron, Arsin ja Arin nimipäivänä. Nimiäänestys avataan, kun viimeinen lisätilauksen kahdeksasta vaunusta on saapunut.
Nimet on teipattu ohjaamojen ikkunoiden alareunaan Hervanta-fontilla.