Lentävänniemen Ratikkajuhlaa vietetään 4. tammikuuta Hiedanrannassa – Luvassa valon ja äänen juhlaa Ratikka-ajelun kera

Tampereen Ratikka aloittaa liikennöinnin Lentävänniemeen ensi vuoden alussa. Liikennöinnin aloitusta juhlistetaan lauantaina 4. tammikuuta Lentävänniemen Ratikkajuhlalla, jonka Ratikkaan, valoon ja musiikkiin keskittyvä päätapahtuma järjestetään Hiedanrannassa klo 15–19. Juhlan ajan Santalahden ja Lentävänniemen välillä liikennöi kaksi Juhlaratikkaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Liikennöinnin aloitusta juhlistetaan lauantaina 4. tammikuuta.

Tampereen Ratikan matkalla on luvassa tärkeä virstanpylväs 7. tammikuuta, kun liikennöinti Santalahden ja Lentävänniemen välillä aloitetaan. Tampereen Raitiotie Oy järjestää sen kunniaksi edeltävänä viikonloppuna, lauantaina 4. tammikuuta klo 15–19, Lentävänniemen Ratikkajuhlan. Tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille niin Hiedanrannan päätapahtuma-alueella, Juhlaratikoissa kuin Lentävänniemen päätepysäkin ympäristössä Pyhällönpuistossakin.  

Hiedanrannassa pääsee kokemaan tapahtuman ajan kasvavan audiovisuaalisen elämyksen, jossa valot tanssivat tasatunnein tapahtuma-alueen seinillä Pohjoismaiden johtaviin DJ:ihin kuuluvan DJ Orkidean ja palkitun videotaiteilija VJ Sellekin show’n tahtiin. Lavalla nähdään myös valovoimaisten artistien mukaansatempaavia ja tunnelmallisia esityksiä. Perheen pienimmät pääsevät osallistumaan talviseen lasten leikkituokioon.

– Tavoitteenamme on tarjota juhlakansalle ikimuistoinen elämys keskellä talven pimeyttä. Julkistamme Ratikkajuhlan tarkemman ohjelman ja esiintyjät lähempänä tapahtumaa, Tampereen Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkö ja tapahtuman vastaava tuottaja Sari Mäkelä kertoo.

Juhlakansa pääsee jututtamaan tapahtuman ajan Hiedanrannan Tehtaalla Tampereen Ratikka -perheen* henkilöstöä ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Aiemmista Ratikkajuhlista tuttuun tapaan osallistujat voivat myös lyödä itselleen Ratikkakolikon muistoksi tapahtumasta. Tehtaalla voi antaa myös luovuutensa kukkia osallistumalla Ratikan taidepisteellä tapahtuman audiovisuaalisen esityksen luomiseen.

Ratikalla ensimmäistä kertaa Pyhällönpuistoon

Juhlassa on mahdollisuus kokea myös ensimmäistä kertaa Ratikkamatka uudella reitillä, sillä Juhlaratikat liikennöivät tapahtuman ajan Santalahden ja Pyhällönpuiston välillä. Vaunuissa voi nauttia samalla pop-up-esityksistä ja osallistua halutessaan leikkimieliseen Ratikkasuunnistukseen.

Ratikkajuhlan ajan Pyhällönpuiston päätepysäkin yhteydessä on maksuton makkaratarjoilu. Tarjoilusta vastaa Raitiotieallianssi, jonka rakentamistyöt Tampereen Ratikan parissa päättyvät uuden raitiotieosuuden valmistumiseen. Pysäkkiympäristössä pääsee myös tutustumaan Ratikan taiteen yhteisölliseen teokseen, joka koostuu Toua Heinosen ja Julia Kukkosen muotoilemista eliöveistoksista. Ratikkajuhlassa yhdelle eliölle etsitään nimeä.

Tapahtuman verkkosivut ovat osoitteessa www.tampereenratikka.fi/ratikkajuhla

Lisätietoa:

Sari Mäkelä
Viestintäpäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 800 4202
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

*Tampereen Ratikka -perheestä

Tampereen Ratikka -perhe muodostuu Tampereen Raitiotie Oy:n, Nyssen, Tampereen Ratikan liikennöintiallianssin, Tampereen Ratikan kunnossapitoallianssin, kaluston kunnossapidon sekä Tampereen Ratikan suunnittelu- ja rakentamisallianssien eli Raitiotieallianssin ja Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin henkilöstöstä.

Lue myös: