Tampereen Ratikan koeajot Hiedanrannasta Lentävänniemeen valmistuivat etuajassa – testit onnistuivat suunnitellusti
Tampereen Ratikan koeajot Hiedanrannan ja Lentävänniemen välillä ovat valmistuneet. Radan testaus sekä hitailla nopeuksilla että liikennöintinopeuden mukaisesti saatiin päätökseen hieman suunniteltua aiemmin. Hiedanrannan ja Lentävänniemen jälkeen koeajetaan vielä loppuvuonna Näsisaaren osuudella. Raitiotieallianssin tekemien testien jälkeen uusilla rataosuuksilla ovat vuorossa Tampereen Ratikan liikennöinnin koeajot, jotka ajoittuvat loppuvuoteen ja vuodenvaihteeseen.
Koeajojen toisella viikolla rataa testattiin kahdella vaunulla. Testejä on tehty sekä hitailla nopeuksilla että liikennöintinopeuden mukaisella vauhdilla. Kahden vaunun testeissä tarkastelun kohteena olivat etenkin sähköradan sekä liikennevalojen toiminta.
– Olemme koeajaneet raitiotietä kahdella vaunulla yhtä aikaa ja testanneet samat osa-alueet kuin alkuun yhdellä vaunulla. Eli kaikki ajosuunnat, raiteet, sähkörata, vaihteenohjausjärjestelmä sekä liikennevalot on käyty läpi ja todennettu toimiviksi, koeajokoordinaattori Petra Brunnila Raitiotieallianssista toteaa.
Kahden vaunun koeajoissa tarkasteltiin myös vaunujen käyttäytymistä ja virroittimien liikkeen vaikutusta sähköradan kannatinrakenteisiin kaarteissa liikennöintinopeuden mukaisilla nopeuksilla, jotka Hiedanrannan ja Lentävänniemen välillä vaihtelevat 15 kilometristä 40 kilometriin tunnissa. Myös näissä testeissä kaikki sujui suunnitellusti.
– Koeajojen läpivienti edellyttää radan eri osien, teknisten järjestelmien ja koko koeajotiimimme saumatonta yhteispeliä. Vaunut ja raitiotie on nyt testattu ja todettu joka osa-alueelta yhteensopiviksi eli koeajot onnistuivat kaikilta osin erinomaisesti, Brunnila tiivistää.
Ratikkaliikenne Santalahdesta Näsisaaren kautta Hiedanrantaan ja Lentävänniemeen alkaa tammikuussa
Koeajojen aikana Ratikka on tullut tutuksi Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen yleisölle ja muulle liikenteelle. Testejä on seurattu tiiviisti sekä paikan päällä että sosiaalisen median kanavissa.
– Yleisöltä on tullut paljon kiittävää palautetta ja on hienoa havaita, että Ratikkaliikenteen alkua selvästi odotetaan jo kovasti. Koeajot ovat sujuneet hyvässä yhteistyössä muun liikenteen kanssa, mutta muutama autoilija on näkynyt harhautuneena ratikkaosuuksille. Pari vaaratilannetta havaittiin Ferderleynkadun itäpäässä, joka on nyt joukkoliikennekatua. Alueella ei tule ajaa autoilla eikä Federleynkadulta myöskään ole ajoyhteyttä Niemenrannanaukiolle, kalustoinsinööri Iiro Palosara Tampereen Raitiotie Oy:stä huomauttaa.
Tampereen Ratikan sivuilla on tietoa raitiotien liikennesäännöistä ja lisäksi koeajoja koskevia kaavioita ajoneuvoliikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Liikennesääntöjä opastetaan myös useiden animaatioiden avulla.
– Nyt on hyvä hetki ennen ratikkaliikenteen aloitusta tutustua alueen uusiin liikennesääntöihin ja totutella tulevaan yhteiseloon Ratikan kanssa, Palosara muistuttaa.
Loppuvuonna ovat tiedossa vielä Näsisaaren osuuden koeajot, jonka jälkeen Tampereen Ratikan liikennöintiallianssi koeajaa uudet osuudet. Ratikkaliikenne Lentävänniemeen alkaa 7. tammikuuta, ja ensimmäisen kerran Ratikan kyytiin uudella alueella pääsee jo 4. tammikuuta Lentävänniemen Ratikkajuhlan yhteydessä.
Ajantasaisen tiedon tulevista koeajoista ja liikenteen aloituksesta löytää Tampereen Ratikan ja Raitiotieallianssin kanavista.
Tampereen Ratikan liikenneturvallisuussivu on osoitteessa: www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus
Lisätietoja:
Petra Brunnila
Projekti-insinööri, koeajokoordinaattori
Raitiotieallianssi
puh. 040 8630 571
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi
Iiro Palosara
Kalustoinsinööri
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 050 918 0880
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi